Ravustuskausi käynnistyi 21.7.2025 ja jatkuu lokakuun loppuun saakka. Ravustaja voi toimittaa eläviä rapuja alkutuotannon toimijana ilman määrärajoitusta kuluttajille, kala-alan laitoksiin sekä vähittäis- ja tukkukauppaa. Alkutuotannosta tulee tehdä rekisteröinti-ilmoitus kunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle. Ilman alkutuotannon rekisteröintiä on kuitenkin mahdollista luovuttaa itse pyydettyjä eläviä rapuja satunnaisesti vähäisiä määriä esimerkiksi sukulaisille, naapureille tai muille tuttaville. Tällöin tuotteita ei tule markkinoida mitenkään ja luovutettava määrä saa olla enintään 300 rapua vuodessa.

Keitettyjen rapujen luovuttaminen kuluttajille tai elintarvikehuoneistoihin edellyttää elintarviketoiminnan rekisteröintiä tai hyväksyntää kunnan elintarvikevalvonnassa. Eläinperäisten elintarvikkeiden käsittely edellyttää pääsääntöisesti elintarviketoiminnan hyväksyntää, mutta tietyissä tapauksissa rapujen käsittely ja toimittaminen myyntiin on mahdollista rekisteröidyssä elintarvikehuoneistossa. Esimerkiksi keitettyjen rapujen torimyynti tai myynti liikkuvasta elintarvikehuoneistosta suoraan lopulliselle kuluttajalle on sallittua rekisteröidystä elintarvikehuoneistosta. Elintarvikevalvontaviranomainen antaa lisätietoja toiminnan hyväksymis- ja rekisteröintivaatimuksista.

Tietoa rapujen käsittelystä ja kuluttajille annettavista elintarviketiedoista löytyy Ruokaviraston verkkosivuilta.

Lisätietoja: terveydensuojeluinsinööri Leena Jalkanen, p. 044 480 1137, leena.jalkanen(at)hollola.fi