Päijät-Hämeen ympäristöterveyden elintarvikevalvojat tekivät yhteensä 454 Oiva-tarkastusta tarjoilupaikkoihin, myymälöihin ja elintarvikkeiden valmistuslaitoksiin vuonna 2023. Tarkastettujen elintarvikehuoneistojen arvioinnit osoittavat, että elintarviketurvallisuus oli hyvällä tasolla. Tarkastuksella arvioidaan useita eri vaatimuksia, joille jokaiselle annetaan oma arvio: A (oivallinen), B (hyvä), C (korjattavaa) tai D (huono). Tarkastuksen kokonaistulos määräytyy heikoimman arvion perusteella. Vuoden 2023 tarkastuksista kokonaistulokseltaan oli oivallisia tai hyviä 86 % (kuva 1). Toimijalle jouduttiin antamaan kehotus tai määräys asioiden kuntoon saattamiseksi 14 %:ssa tarkastuksista. Tarkastusten määrässä ja tarkastustuloksissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viime vuosien aikana.
Suunnitelmallista elintarvikevalvontaa on jo kymmenen vuoden ajan toteutettu Oiva-järjestelmällä. Tiedot yritysten elintarvikevalvonnan tuloksista löytyy Oiva-raportin muodossa, joka on julkinen. Raportilla näkyvä hymynaama kertoo tarkastuksen tuloksen. Oiva-raportti on nähtävillä yrityksessä yleensä sisäänkäynnin yhteydessä tai myyntitiskillä sekä yrityksen internet-sivulla. Tietoa tarkastustuloksista voit hakea myös www.oivahymy.fi – sivustolta, jossa julkaistaan kaikki Suomen Oiva-raportit.